Luomu valtaa alaa kehittyvissä maissa
Maailmalaajuisen luomututkimusjärjestön FiBL:n vuoden 2007 tilasto kertoo, että maailman luomuala on kasvanut edellisestä vuodesta 1,5 miljoonalla hehtaarilla. Eritoten Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa luomun on huomattu olevan mainio ratkaisu kehittyvien maiden maatalouteen. Luomulla kyetään tehokkaimmin hoitamaan alueelliset sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat yhdessä kestävän ruuantuotannon kanssa. Vuonna 2007 luomusertifioitua peltoa oli reilut 32 miljoonaa hehtaaria. Maailman ykkösiä luomualassa ovat Alppien pienet luomujättiläiset. Itävallassa luomulla on yli 13 prosenttia pelloista ja Sveitsissäkin 11 prosenttia. Luomutuotannon arvo vuonna 2007 oli 37 miljardin euron hujakoilla. |
Ruotsissa kylvetään tavanomaisella herneellä
Ruotsin luomuvalvonnasta vastaavat viranomaiset ovat sallineet tavanomaisen herneen siemenen käyttämisen luomuviljelyssä tämän kevään kylvöissä. Valkuaiskasvien viljelyn lisääntymisen myötä luomusiemenen tuotanto ei ole pysynyt perässä. Lannoitteiden hinnannousun myötä tavanomainenkin herneensiemen uhkaa loppua, sillä into herneen ja yleensä palkokasvien viljelyyn on kasvanut länsinaapurissa voimallisesti. |
|
|
<< Alkuun < Edellinen 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 Seuraava > Loppuun >>
|