Luomuliitto ry - luomualan etujärjestö

Luomuliitto on koko suomalaisen luomualan, kuluttajien ja tuottajien yhteinen etujärjestö. Liitto toimii luomun puolueettomana äänitorvena erilaisissa työryhmissä ja neuvotteluissa sekä laatii kannanottoja ja esityksiä.  Lisäksi liitto järjestää koulutuspäiviä ja ammattiseminaareja. Luomuliitto kustantaa myös luomualan ainutta riippumatonta julkaisua, Luomulehteä.

                   Luomuliiton Rehutori

 

     

 

 

 

 

 

modules-center-01 modules-center-02

Hallituksen lunastettava lupauksensa luomulle !

 

Hallitusohjelmaan kirjatut maatalouspoliittiset linjaukset luomutuotannon edistämiseksi on pikaisesti saatava konkretisoitua käytäntöön. Julkinen rahoitus on saatava vastaamaan luomun edistämiseksi tarvittavien toimenpiteiden ja toimijoiden tarvetta.

Hallitusohjelman vastaisesti luomualan tutkimuksesta, koulutuksesta ja tiedotuksesta karsittu rahoitus on johtanut näiden toimialojen alasajoon. Luomututkimuksen määrärahat ovat romahtaneet kymmenesosaan vuodesta 2004. Ruokatiedon luomutiedotukselta on päättynyt rahoitus ja viimeisimpänä Ruralia-Instituutin luomukorkeakouluopintojen integroiminen osaksi Helsingin Yliopiston aineopintoja on johtamassa luomuneuvojien, -viljelijöiden ja muiden oppilaitosten opiskelijoiden jäämiseen luomuopetuksen ulkopuolelle.

Luomuliitto vaatii hallitusta toteuttamaan lupauksensa luomualan edistämiseksi ja ryhtyvän toimenpiteisiin luomu-korkeakouluopintojen jatkuvuuden turvaamiseksi. Ruralia -instituutin Eco Studies opinnot ovat olleet opiskelijoiden kasvavassa suosiossa ja tarjonneet täydennyskoulutusta avoimen yliopisto opetuksen kautta, myös muille luomualan toimijoille. Eco Studies opintokokonaisuuden alasajo aiheuttaa opintotarjonnan kaventumisen lisäksi lisäkustannuksia muille luonnonvara-alan oppilaitoksille, jotka ovat hyödyntäneet kyseistä opetusta, oman luomuopetuksen järjestämistarpeen muodossa.

Hallituksen on turvattava luomututkimukselle riittävät resurssit ekologisemman maataloustuotannon kehittämiseksi. Luomututkimuksen tulokset on hyödynnettävissä myös tavanomaisessa tuotannossa. Luomumenetelmien käyttö tavanomaisella puolella mahdollistaa koko maatalouden kehittymistä ympäristöystävällisyyden lisäksi ulkoisista tuotantopanoksista vähemmän riippuvaiseksi ja taloudellisesti kannattavammaksi kestäväksi tuotannoksi. On muistettava, että luomutuotanto on tasaveroinen elinkeino muiden kanssa ja on usein merkittävä työllistäjä ja verotulojen tuoja.

Hallituksen ilmastopoliittisen selonteon mukaan, maataloustuotannon säilyessä nykyisenlaisena, on sen osuus ilmastonmuutoksen aiheuttajana merkittävästi kasvava . Ravinteita kierrättävä luonnonmukainen maataloustuotanto tarjoaa mahdollisuuden kehittää maataloustuotannosta ilmastonmuutosta ehkäisevää toimintaa mm. pidättämällä hiiltä maaperään.

Luonnonmukainen maatalous on tulevaisuuden tuotantomuoto, joka vastaa tavoitteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja ravinnepäästöjen minimoimisesta maaseudun elinvoimaisuuden kehittymiseen. Hallituksen on nyt lunastettava lupauksensa ja oltava valmis panostamaan, omien kestävän kehityksen linjaustensa mukaisesti, riittävästi luomutuotannon edistämiseen.

 

Hallitus sai rinnakkaiselolain valmiiksi 

Hallituksen esitys perustuu Euroopan komission antamaan suositukseen muuntogeenisten viljelykasvien sekä tavanomaisen ja luonnonmukaisen maataloustuotannon rinnakkaiselosta. Lain tavoitteena on estää muuntogeenisten kasvilajikkeiden leviäminen ja muuntogeenisen perintöaineksen sekoittuminen muihin viljelykasveihin.

Lailla säädetään myös muun muassa muuntogeenisten lajikkeiden tuotantoa koskevista vaatimuksista, viranomaisvalvonnasta, valvontarekisteristä, hallinnollisista pakkokeinoista ja rangaistuksista. Laki kattaa muuntogeenisen lajikkeiden viljelyn, käsittelyn ja varastoinnin maatilalla, kuljetukset maatilalla ja maatilojen välillä sekä viljelyalaan viljelyn lopettamisen jälkeen kohdistuvat toimet.

Lakiesitys menee seuraavaksi eduskunnan käsittelyyn. Käykääpä lukemassa laksiesitys MMM:n sivuilta ja komentoikaa.

http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/091112_rinnakkaiselolaki.html
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>