|
Luomusopimuksen uusiminen mahdollista kesken sopimuskauden Valtioneuvosto hyväksyi 21.2. asetuksen luonnonhaittakorvausten ja maatalouden ympäristötuen hakemisesta vuonna 2008. Asetuksessa määritellään ne maatalouden ympäristötuen erityistukisopimukset, joita voidaan hakea vuonna 2008. Haettavina ovat kaikki erityistukisopimukset. Uutta esityksessä on, että luonnonmukaista tuotantoa, luonnonmukaista kotieläintuotantoa ja alkuperäisrotujen kasvattamista koskevaa sopimusta voi tänä vuonna hakea myös viljelijä, jolla on voimassa oleva, vuonna 2004, 2005 tai 2006 alkanut sopimus. Sopimus tehdään 5-vuodeksi eteenpäin ja vuokrasopimukset pitää olla voimassa koko sopimuskauden. Lisähoukuttimena on 2007 ja sen jälkeen tehdyille luomusopimuksille tuleva 20 euroa/ha korotus luomutukeen. 2007 ja sen jälkeen tehdyissä luomusopimuksissa luomutuki on 161 euroa/ha. Lisäksi ympäristötuen perusosaan on tulossa 10 euron korotus hehtaarille. Vuokrasopimusten jatkaminen tulee teettämään töitä, mutta vanhojen sopimusten viimeisten vuosien ongelma, lisämaiden jääminen pois luomutuen piiristä poistuu. Uusissa sopimuksissa tätä epäkohtaa ei sitten enää ole. Sopimusten tekijöiden on syytä ottaa yhteyttä neuvontaan välittömästi, jos tarvitsevat avustusta sopimuksen teossa. Suomi on esittänyt Euroopan komissiolle joulukuussa 2007 kolmea uutta erityistukisopimusta: ravinnekuormituksen tehostettu vähentäminen, lietelannan sijoittaminen peltoon ja turvepeltojen pitkäaikainen nurmiviljely. Esitys on edelleen komission käsittelyssä. Annetulla asetuksella mahdollistetaan kyseisten sopimusten haku vuonna 2008, mutta sopimukset voidaan tehdä vasta komission hyväksynnän jälkeen. Kyseisten sopimusten sopimusehdoista sekä sopimuskauden alkamisesta 1.10.2008 säädetään erikseen. EU-tukiruletti käynnistyy Tukihakulomakkeet ovat verkossa luettavissa (www.mavi.fi). Kaikki ohjeistus ei ole vielä valmista, vaan useita kohtia vielä valmistellaan. Tällä välin kannattaa kaivella esiin mihin lisätoimenpiteisiin on itse sitoutunut. Ravinnetase pitää laskea ennen huhtikuun loppua ja viljelysuunnitelmissa on osattava huomioitava kaikki ehdot mihin tila on sitoutunut. Seuraavassa lehdessä tukiasioista enemmän. Nyt valkuaisrehut liikkeelle Valkuaisrehukauppa ei ole lähtenyt liikkeelle toivotulla tavalla. Ostajat eivät löydä myyjiä. Jollei asiaan saada pian korjausta joudutaan karjatiloilla suuriin vaikeuksiin. Kaikki myyntierät pitää saada nopeasti esille, odottelulla ei ole enää mitään saavutettavaa. Kysyntä ei tästä parane, pikemminkin päinvastoin. Karjatori, työkalu tilojen väliseen luomurehukauppaan Karjatori, joka on tehty nimenomaan tilojen väliseen kauppaan, soveltuu nimestä huolimatta hyvin rehukauppaan. Ilmoittaminen on ilmaista ja siellä on mahdollista tehdä sekä osto- ja myyntitarjouksia. Erityisesti kaivataan myyntitarjouksia, ostajia kyllä löytyy. Luomuliiton sivuilla on ohjeet ilmoitusten jättämisestä. Tarjouksissa on syytä olla myös hinnat mukana, jotta saadaan käsitys hintatasosta. Seuraavassa jäsenkirjeessä menee tieto tiloille ja tilojen aktiivisuudesta sitten riippuu, kuinka paljon ilmoituksia tulee. Fosforilannoituksen rajoitukset Kysynnän ja myönteisen hinnan kehityksen johdosta on täydennyslannoitus saanut aivan uuden merkityksen. Satotason nostoon kannattaa satsata. Karjanlannan lisäksi luomutiloilla lihaluujauhon käyttö on yleistymässä voimakkaasti. Lihaluujauhon käyttö sopiikin hyvin luomutiloille. Lihaluujauhoa ei kuitenkaan koske, kotieläinten lannalle annettu poikkeus. Lienee paikallaan muistuttaa, että kaikki tilat ovat sitoutuneet uudessa ympäristötuessa tarkennettuun lannoitukseen. Lohkon fosforitilasta riippuu kuinka paljon fosforia voi käyttää, vai voiko lohkolla käyttää fosforilannoitteita ollenkaan. Ympäristötuen sitoutumisehdoista kohdasta 11.3 löytyy lannoitusehdot ja liitteen taulukosta 4 enimmäismäärät. Havaintotilat haussa Luomuliitto on aloittamassa yhteistyönä ProAgriaMKL:n ja Biodynaamisen Yhdistyksen kanssa luomutuotannon havaintotilaverkoston rakentamisen. Havaintotiloja tarvitaan neuvoja-, viljelijä- ja jopa kuluttajakoulutuksia varten. Tiloilla on tarkoitus esitellä yhtä tai useampaa esimerkillisesti hoidettua osa-aluetta, kuten vaikkapa ravinteiden kierrätystä, rikkakasvien torjuntaa tai hyvää navettaratkaisua. Verkoston toiminta-ajatus on tuottaa tilatason tietoa yhdestä tai useammasta luomutuotannon asiasta. Lisäksi osa verkoston tiloista toimisi myös tilakoetoiminnassa. Miettikääpä olisiko alueellanne halukkaita tällaiseen uutta luovaan toimintaan. Tarjoamme tiloille koulutusta ja ohjausta havaintotilaksi sekä koetoimintamahdollisuuden. Mukana olevilla on mahdollisuus kehittää omaa toimintaansa vuorovaikutuksessa kollegoitten, neuvojien ja tutkijoiden kanssa. |
