Ruokapiiri tuo paikalliset tuottajat ja kuluttajat yhteen

Ruokapiirissä joukko kuluttajia tilaa yhdessä suuremman määrän luomutuotteita suoraan paikallisilta tuottajilta. Yhteistilaukset tehdään tilausluettelon perusteella yleensä kerran kuukaudessa, joskus useammin. Yhteistilaukset toimitetaan ruokapiirin jakelupisteelle ennalta sovittuna päivänä, jolloin ruokapiirin jäsen hakee tilaamansa tuotteet itselleen. Joissain ruokapiireissä tuottaja toimittaa tilauksen suoraan jäsenelle.

Maksukäytännöt vaihtelevat ruokapiireittäin: osa ruokapiireistä kerää tuotemaksut ruokapiirin yhteiselle tilille, josta ne maksetaan suoraan tuottajalle. Osassa ruokapiireistä ruokapiirin jäsen taas maksaa tuotteensa laskulla suoraan tuottajalle. Ruokapiirit toimivat yleensä vapaaehtoisvoimin. Isommat ruokapiirit ovat usein yhdistysmuotoisia, jolloin jäseniltä voidaan kerätä pientä jäsenmaksua kulujen kattamiseksi.

Tyypillisiä ruokapiirien kautta tilattavia tuotteita ovat esimerkiksi viljatuotteet, kasvikset ja mausteet. Joidenkin ruokapiirien kautta voi tilata myös luomulihaa, kananmunia, hunajaa tai maitotaloustuotteita. Osa ruokapiireistä välittää myös mm. pesuaineita, ulkomaisia luomutuotteita sekä reilun kaupan tuotteita.

Ohjeita ruokapiirin perustamiseksi:

  • Etsi lähialueeltasi ruokapiiristä kiinnostuneita henkilöitä
  • Mieti millaisia tuotteita ruokapiiriläiset haluaisivat tilata
  • Ota yhteyttä tuottajiin (lisätietoja tuottajista saat esimerkiksi Luomuliiton paikallisyhdistyksiltä)
  • Etsi sopivat tilat ruokapiirin tilausten lajittelu- ja jakelupisteeksi
  • Päätä kuinka usein teet tilauksen
  • Valitse vastuuhenkilöt
  • Avaa yhteinen tili rahaliikennettä varten
  • Laadi alustava tuoteluettelo
  • Tulosta ruokapiiriesite

Luomuliitto pyrkii ylläpitämään listaa ruokapiireistä. Kerro meille, jos haluat mukaan ruokapiiriin!

Ruokapiiri, ota meihin yhteyttä. Välitämme tietoa ruokapiirien kehittämismahdollisuuksista. luomuliitto at luomuliitto.fi.

 

 Linkkejä

www.ruokapiiri.fi